Meidän talossamme ei ollut aikoihin ollut yhtään koiraa. Koirien hankinta oli jäänyt sivuseikaksi lapsien ohella ja koska silloin työhöni kuului myös muiden perheiden lapset, ei koiran hankinta tuntunut jotenkaan sopivalta.

Kerran kirjoja selaillessani silmiini osui rotu nimeltä siperianhusky. Se viihtyisi ulkona, olisi kiltti ja kaiken puolin helppo lapsien kanssa. Ja kuin taikaiskusta silmiini osui lehdessä ilmoitus "Myytävänä siperianhuskyn pentuja!"

Harkitsin pitkään kunnes tartuin luuriin. Eli oli sovittu aika, jolloin minä ja perheeni menisimme katsomaan noita pentuja. Paikka ei edes ollut kaukana, joten pääsimme aika pian samalla viikolla pentuja katsomaan.

Niin ja kuitenkin siinä sitten kävi niin, että varasimme yhden suloisen mustavalkoisen pennun ja saisimme sen hakea neljän viikon päästä.

Taloon siis oli tulossa husky. Mitäs sitten.. Niin tietysti! Pitänee hankkia tietoa huskyistä. Löysin siperianhuskyseuran tarvikevälityksestä mielenkiintoisen oloisen kirjan. Sinisen kirjan. Ja se tilattiin.

Kun kirja saapui postitse, sitä luettiin innolla. Nauroin alkusivuille. Vai että lisää koiria, muutto maalle ja kaiken maailman reet, tarhat ja kuljetuslaitteet hankitaan, niimpä tietysti.

No enhän minä sitä silloin voinut tietää! Mutta joka tapauksessa siinä kun sinistä kirjaa luin, mietin, että ehkä minäkin voisin innostua tuosta valjakolla ajamisesta, ehkä. Mieleeni pälkähti yksi ajatus...

Seuraavana päivänä. Johanna Heimonen. Hänelle soitin. Ai, mitäkö asiaa minulla hänelle oli? Pentujen kasvattajalle. No tuota.. Ehdotin, että jos yksi pentu voisi vaikkapa tulla luokseni sijoitukseen. Ja se sopi kuin sopikin kasvattajalle!

Ja niin meille astui yhtenä talvisena päivänä vuonna 1995 kaksi terhakasta husky vauvaa, Ruusuritarin Aurora "Noona" ja Ruusuritarin Aida.

Niinpä aikaa kului kahden pennun kanssa lenkkeillessä ja tapakasvatusta opettaen. Kävimme tutustumassa Siperianhusky-seuran kesäpäivillä, sitten syyspäivillä jne.

Kun Noona ja Aida olivat vajaa vuoden ikäisiä, teetin naapurin pojilla harjoituskärryn, 3-pyöräisen. Vaan eipä tahtoneet koirat ymmärtää mitä tässä pitäisi tehdä. No.. Piti hankkia yksi aikuinen kokenut koira opettajaksi.

Lokakuussa -95 meille muutti Kuusisen Eilalta Lumirinteen Dranka. Ja niin alkoi homma toimia, vaan nälkä kasvoi syödessä. Sitten tuli neljäs koira, viides koira, kuudes koira jne.

Ja nyt sitä asutaan maalla, koiria löytyy, reet on ostettu ja naapurin kissa on syöty eli kaikki on toteutunut mitä sinisen kirjan ensi aukeamalla lukee.

Tarinan opetus lienee se, että älä ikinä aliarvio sinisen kirjan ensi aukeamaa !